Kyläyhdistyksen toimintaa

Kyläyhdistys järjestää kyläiltoja ja muuta toimintaa, johon ovat kaikki Tykköön vanhan koulupiirin (eli Tykköön, Kuusijoen ja Ruupanperän) asukkaat sekä muut kyläyhdistyksen jäsenet tervetulleita. Tilaisuuksien ja kokousten pitopaikkana on kylätalo. Kesäisin joka toinen keskiviikko lämpiävät aitta-alueen saunat ja kylpytynnyrit kyläläisille.  Saunaillat ovat kaikille avoimia 5 euron saunamaksulla. (Jäsenille tämä sisältyy jäsenmaksuun.)

Aitta-aluetta voivat myös ulkopuoliset vuokrata omiin tilaisuuksiinsa. Vuoden 2010 lopussa valmistui kylätalo kokoontumis- ja juhlapaikaksi. Myös taloa vuokrataan muiden käyttöön.

Kyläyhdistyksen toiminta on muuttunut ajan kuluessa. Yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista oli aikoinaan marraskuun viimeisenä perjantaina järjestetty puurojuhla. Sittemmin on joulun aikaan kokoonnuttu viettämään maalaiskylän joulua torttukahvien ja joulupuuron ääreen.

Kylätalon läheisyydessä oleva kioski on ollut auki kesäisin ja kioskia hoitamaan kyläyhdistys on palkannut paikallisia nuoria. Monena juhannuksena on aitoilla järjestetty yhdessä seurakunnan kanssa lauluilta. Menneinä kesinä on tehty myös kesäretkiä esim. Merikarvialle, Ouran saaristoon, Jyväskylään, kesäteatteriin Karviaan ja viimeksi kesällä 2022 Itä-Suomeen. Useampana kesänä on kylätalon alueella nähty kesäteatteria. Pääsiäisen aikaan on kokoonnuttu pääsiäistulille. Uudenvuodenaattoisin on tapana kokoontua Tykköön aittojen läheisyyteen juhlistamaan vuoden vaihtumista - savusauna ja kylpytynnyrikin ovat usein olleet silloinkin lämpiminä. 

Kyläkoulu on ollut yksi kyläyhdistyksen toiminnan keskeisiä kohteita. Talkoilla olemme vuosien varrella kunnostaneet koulun ympäristöä sekä hankkineet koululle esim. pianon, vitriinikaapin eläinkokoelmalle ja kiipeily- ym. telineitä esikoululaisten käyttöön. Koulun sauna- ja suihkutilat kunnostimme yhteistyössä Jämijärven kunnan kanssa. Mutta ajat muuttuvat ja keväällä 2022 Tykköön koulun toiminta päättyi, kun Jämijärven keskustaan valmistui uusi koulukeskus Pääsky.


 K2 (copy)  101-0132 IMG

 

 

EtusivuEsittelyKyläyhdistyksen toimintaa